Suurimpia voittoja maalla, merellä ja netissä tarjoavat tietysti lottopelit

Loton logo Loton logo

Lottopelit ovat olleet pelaajien mieleen jo parin tuhannen vuoden ajan. Ensimmäiset löydetyt lottokupongit ovat peräisin Kiinasta ja ne ovat satoja vuosia jopa ajanlaskua vanhempaa perua. Kiinalaiset pelit tunnetaan edelleen kenon nimellä ja vastaavat arvontapelit levisivät ympäri maailmaa. Jo Rooman valtakunnassa järjestettiin numeroarvontoja, mutta nykyinen lotto sekä sanana että pelinä on kotoisin 1400-luvun Italiasta. Tuolloin Milanossa järjestettiin loton nimellä arvonta, jolla kerättiin rahaa taistoon Venetsiaa vastaan. Pian tämän jälkeen Genoan lotto teki loton konseptista maailmankuulun ja loppu on historiaa. Lotto on pitänyt muut kasinopelit takanaan jo kauan!


Veikkaus lotto on klassikko, joka on pitänyt Suomessa pintansa jo puolen vuosisadan ajan

Myös Suomeen loton pelaaminen saapui juuri Italiasta, vaikka olimmekin noin 500 vuotta perässä. Ensimmäisen kerran lotto tulokset julkistettiin vuonna 1971, jolloin löytyi yksi päävoittajan. Onnekas nappasi itselleen 343 825 markan päävoiton, joka ei nykyäänkään olisi hullumpi potti, sillä inflaatiokorjattuna se vastaisi noin puolta miljoonaa euroa. Tätä nykyä loton päävoitot ovat kuitenkin kasvaneet huimasti ja lotto tulokset tänään saattavat hyvinkin tarkoittaa 15,5 miljoonan päävoittoa yksittäiselle henkilölle. Näin kävi onnekkaalle lohjalaiselle vuonna 2019. Yli 14 miljoonan päävoittoja on jaettu seitsemään otteeseen ja viiteen otteeseen on vähintään 12 miljoonan voitto mennyt yksittäiselle pelaajalle.

Loton pelaaminen on helppoa, eikä peli ole vuosien varrella kovin konkreettisesti ehtinyt muuttumaan. Tällä hetkellä pelaaja saa euron maksavalla kupongilla valita 7 numeroa väliltä 1-40. Oikeat lotto numerot paljastetaan viikoittaisessa arvonnassa, jolloin lottokone arpoo seitsemän numeroa sekä yhden lisänumeron. Jos koneen arpomat seitsemän numeroa täsmäävät pelaajan lapulla oleviin seitsemään numeroon, saamme lähes varmasti uuden miljonäärin Suomeen! Ennalta ilmoitettu pääpotti jaetaan tasan kaikkien voittajien kesken ja yksittäisen voittajan kohdalla onnekas lunastaa koko päävoiton itselleen. Laji on sen verran haastava, että voittajia ei löydy joka viikko, vaan esimerkiksi vuonna 2017 vain 19:llä kierroksella jaettiin päävoitto. Oikea rivi osuukin kohdalle vain noin kerran 19 miljoonasta.


Lotto tulokset näet tietysti televisiosta joka lauantai samaan aikaan

Veikkaus arpoo loton tulokset joka lauantai kello 22.10 ja veikkaus lotto tulokset nähdään joko livenä televisiosta tai samana iltana Veikkauksen sivuilta. Arvonta näytetään tätä nykyä MTV:ltä ja arvonta suoritetaan MTV:n studiolla Pasilassa. Oikeat numerot arvotaan mekaanisella arvontakoneella, jonka lottojuontaja käynnistää, ja tapahtumaa ovat aina valvomassa Poliisihallituksen viralliset valvojat. Myös arvontakoneita säilytetään Poliisihallituksen huomissa, lukitussa kassakaapissa. Arvontakoneita on käytössä kaksi ja ne vaihtelevat paikkaa noin kuukauden välein. Lottopalloja on kolme eri settiä ja uudet pallot otetaan käyttöön aina arvontakoneen vaihtuessa.

Lottoarvonnan yhteydessä arvotaan aina myös Jokeri, jota pelataan samalla lapulla. Jokeria pystyy pelaamaan kolmena kertana viikossa, sillä peliä järjestetään sekä loton, Viking Loton että Eurojackpotin yhteydessä. Viking Loton ja Eurojackpotin yhteydessä arvotut tulokset ilmoitetaan netissä.


Nettilotto kokemuksia hankit nykyään kätevästi useiden pelien parissa

Tätä nykyä nettilotto alkaa olemaan ihmisille jo arkipäivää ja yhä useampi pelaa lottoa netissä säännöllisesti. Kun kioskille ei tarvitse raahautua, eikä kuponkien kanssa kikkailla, käy Veikkauksen lottojen pelaaminen huomattavasti aikaisempaa näppärämmin. Ihmiset tapaavatkin kokeilla samalla myös Veikkauksen muita lottopelejä – Viking Lottoa sekä Eurojackpotia.

Viking Lotto on yhteinen pohjoismainen lotto, jota järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1993. Tätä nykyä peli on saatavilla Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Ruotsissa, Islannissa, Sloveniassa, Virossa, Liettuassa ja Latviassa. Pelissä valitaan kuusi numeroa väliltä 1-48 sekä yksi vikingnumero väliltä 1-8. Tämän jälkeen arvotaan kuusi numeroa sekä yksi vikingnumero, ja jos numerot täsmäävät, voittaa pelaaja suuren potin. Viking Lottoa alettiin alun perin tarjoamaan, koska varsinkin Norjan ja Tanskan paikalliset lotot tarjosivat niin kehnoja voittoja. Viking Loton päävoitot ovat huomattavasti suurempia ja suurin voitto onkin ollut peräti 35 miljoonaa!

Vuonna 2012 alettiin tarjoamaan vielä useammassa maassa toimivaa ja vielä suurempia voittoja tarjoavaa Eurojackpotia. Eurojackpot tarjoaa voittoja, jotka nousevat lähelle sataa miljoonaa ja Suomeenkin on saapunut jo yli 90 miljoonan voittoja. Tällä hetkellä peli on saatavilla 18 maassa ympäri Eurooppaa. Pelissä valitaan 50 numeron joukosta 5 numeroa, sekä 10 tähtinumeron joukosta 2 numeroa. Pelissä myös arvotaan 5 numeroa sekä 2 tähtinumeroa ja numeroiden täsmätessä voittaa pelaaja käytännössä varmasti kymmeniä miljoonia. Voiton todennäköisyys on tietysti pieni ja yli viisi kertaa pienempi kuin perinteisessä lotossa. Numerot osuvat kohdalleen noin kerran sadasta miljoonasta yrityksestä!


Veikkaukselle vaihtoehtoja tarjoavat tätä nykyä myös ulkomaiset lottopelit – voita jopa miljardeja

Jos vielä suuremmat voitot kiinnostavat, löytyy Veikkauksen peleille tätä nykyä vaihtoehtoja myös netistä. Netin kasinot tarjoavat suomalaisillekin tilaisuuden ottaa osaa ulkomaisiin suurlottoihin, joita ovat esimerkiksi Euromillions, Powerball, Megamillions ja Multilotto. Kun sanomme, että näissä peleissä voitot ovat suurempia, tarkoitamme todella sitä. Suurin potti, jonka Mega Millions on jakanut, on ollut peräti 1,6 miljardia dollaria! Ihan selvennyksen vuoksi, tuo tarkoittaa 1600 miljoonaa dollaria. Se on yli sata kertaa suurempi kuin kaikkien aikojen suurin voitto perinteisessä suomalaisessa lotossa ja tuhat kertaa suurempi kuin yleisimmät voitot.

Virallisesti suomalaiset eivät vieläkään saa ottaa osaa Yhdysvaltojen lottopeleihin, sillä pelejä myydään tietysti vain Yhdysvalloissa. Suomalaiset pystyvät kuitenkin ottamaan osaa peleihin netin kasinoiden kautta. Tällöin pelaaja ei näennäisesti ota osaa viralliseen lottoon, vaan pelaa varjopeliä, joka toimii identtisesti panoksen, sääntöjen ja voitonjaon suhteen. Kasinot maksavat voitot omasta pussistaan eli tässä tapauksessa vakuutusyhtiön pussista, sillä kasinot ovat vakuuttaneet itsensä siltä varalta, että joku onnistuisi Powerballin heidän kauttaan voittamaan. Pelaajat voivat siis lotota huoletta, suuretkin voitot todella maksetaan!


Kehnot tulokset lotto peleistä unohtuvat, kun pelaat jopa suurempia voittoja tarjoavia kolikkopelejä

Jos kaipaat loton kaltaisia elämyksiä useammin kuin kerran viikossa, ovat progressiiviset kolikkopelit oikea osoite. Nettikasinot, kuten Dreamz ja FrankFred, tarjoavat lukuisia kolikkopelejä, joiden voitot ovat jopa suurempia kuin suurimmat suomalaiset lottovoitot. Nämä pelit toimivat hyvin samalla tavalla kuin lotto, mutta huomattavasti nopeammalla tahdilla, sillä jokaisesta panoksesta siirretään pieni siivu osaksi jatkuvasti kasvavaa pääpottia. Kun joku onnekas voittaa jackpotin, palaa päävoitto takaisin normaalille tasolle. Suurimmat voitot peleissä, kuten Mega Moolah ja Mega Fortune, ovat olleet lähes 20 miljoonan arvoisia ja suomalaisetkin ovat saaneet osansa. Mega Fortunesta Helsinkiin voitettu 17,9 miljoonaa oli aikoinaan nettikasinoiden maailmanennätys!


Nettilotto on päivän sana, joten siirry pelaamaan lottosi kasinolle ja havittele suuria voittoja

Kun suuret voitot kiinnostavat, ota suunnaksi online casino, lunasta bonus ja ala pelata! On valintasi sitten kansainvälinen lottopeli tai tarjolla oleva progressiivinen jackpot, ovat voitot suurempia ja todennäköisempiä maailman peleissä kuin Veikkauksen peleissä, joita vain suomalaisille tarjotaan. Erilaisia lottoja on tarjolla jokaiselle viikonpäivälle ja lottopelien ohella voi tavoitella progressiivista jackpotia vaikka kellon ympäri. Mikä parasta, on progressiivisissa jackpoteissa yli 56 prosenttiyksikköä parempi palautus kuin lotossa. Sen lisäksi, että päävoitot ovat suurempia, jää satasen pelaava pelaaja jää siis keskimäärin yli 56 euroa enemmän voitolle näissä laitteissa!